Luin kirjaa vai luin kirjan? — Kun suomen kieli piirtää tapahtumalle rajan
Joskus lause ei kerro vain, mitä tapahtui. Se kertoo myös, mistä kohdasta tapahtumaa katsomme.
Johdanto: yksi kirjain voi muuttaa koko tapahtuman
Kuvitellaan yksinkertainen tilanne.
Pöydällä on kirja.
Eilen illalla luin sitä.
Suomeksi voin sanoa:
Luin kirjaa.
Mutta voin sanoa myös:
Luin kirjan.
Ero näyttää pieneltä.
kirjaa
ja
kirjan
Sama kirja.
Sama verbi.
Sama lukija.
Silti nämä kaksi lausetta eivät rakenna samaa tapahtumaa.
Luin kirjaa vie huomion lukemisen prosessiin. Olin lukemassa kirjaa; lause ei itsessään esitä kirjaa kokonaan loppuun luettuna.
Luin kirjan taas rakentaa lukemisen rajattuna kokonaisuutena: kirja kuuluu tapahtumaan kokonaisena, ja lukemisella on saavutettu päätepiste.
Tässä kohtaa suomen objektin sijamuoto lakkaa olemasta pelkkä taivutuspääte.
Se alkaa kertoa siitä, miten puhuja hahmottaa tapahtuman.
1. Englannissa ero täytyy usein rakentaa muualle
Englanniksi molempien suomalaisten lauseiden ytimenä voisi olla:
I read the book.
Mutta jos haluamme varmasti ilmaista saman eron, joudumme usein lisäämään jotakin:
I was reading the book.
tai:
I read the whole book.
Englanti voi siis rakentaa eron verbimuodolla, kontekstilla tai lisäsanoilla.
Suomi voi sijoittaa ratkaisevan osan erosta objektiin:
kirjaa
vs.
kirjan
Tämä on kiinnostavaa juuri siksi, että tapahtuman rajat eivät sijaitse enää vain verbissä.
Osa tapahtuman rakenteesta näkyy siinä, millaisena objekti esitetään.
2. Partitiivi ei tarkoita yksinkertaisesti ”kesken”
Tästä syntyy helposti houkutteleva sääntö:
partitiivi = keskeneräinen toiminta
Sääntö auttaa joskus.
Mutta jos siitä tehdään koko selitys, suomen järjestelmä vääristyy.
Partitiivia käytetään paljon muuallakin.
Esimerkiksi:
Juon kahvia.
Tässä kysymys ei välttämättä ole siitä, että kahvinjuonti olisi ”kesken” jossakin dramaattisessa merkityksessä. Kahvia voi ilmaista rajaamatonta määrää: juon jotakin määrää kahvia.
Samoin:
Ostan maitoa.
Emme välttämättä tiedä, kuinka paljon maitoa.
Ja:
En ostanut autoa.
Negatiivisessa lauseessa partitiivi liittyy negatiivisen objektin rakenteeseen.
Sitten on verbejä, joiden yhteydessä partitiivi on tyypillinen:
Rakastan sinua.
Odotan bussia.
Opiskelen suomea.
Siksi partitiivia ei kannata opetella yhtenä merkityksenä.
Parempi kysymys on:
Mikä tässä lauseessa jää avoimeksi, rajaamattomaksi tai ei-totaliseksi — määrä, tapahtuma, objekti vai koko tilanteen rakenne?
3. Objekti voi osallistua tapahtuman rakentamiseen
Palataan kirjaan.
Luin kirjaa.
Voimme kuvata tilanteen näin:
alku → lukemista → lukemista → lukemista → ?
Lause avaa näkymän prosessin sisään.
Se ei itsessään vie meitä tapahtuman lopulliseen rajaan.
Vertaa:
Luin kirjan.
Nyt rakenne näyttää pikemminkin tältä:
alku → lukemista → lukemista → loppu
Tapahtumalla on saavutettu raja.
Tätä eroa voidaan kuvata termeillä kuten rajattu / rajaamaton, resultatiivinen / irresultatiivinen tai aspektuaalisesti perfektiivisempi / imperfektiivisempi tapahtuman hahmotus.
Mutta terminologiaa tärkeämpi on itse mekanismi.
Suomi voi käyttää objektin muotoa vastatakseen kysymykseen:
Onko tapahtuma esitetty kokonaisuutena, jolla on saavutettu raja?
4. Kirja ei muutu — näkökulma muuttuu
Tämä on ehkä koko ilmiön kiinnostavin kohta.
kirjaa ja kirjan eivät tarkoita kahta eri fyysistä kirjaa.
Objekti maailmassa voi olla täsmälleen sama.
Muuttuu se, miten tapahtuma rakennetaan suhteessa siihen.
Ajatellaan yhtä kirjaa:
📖
Voimme tarkastella lukemista sisältä:
[ LUEN → → → ]
tai kokonaisena rajattuna tapahtumana:
[ LUEN → → → VALMIS ]
Ensimmäisessä tapauksessa olemme ikään kuin tapahtuman sisällä.
Toisessa näemme sen kokonaisuutena suhteessa päätepisteeseen.
Sijamuodon ero auttaa rakentamaan tämän perspektiivin.
5. Siksi kyse ei ole vain menneestä ajasta
Ero näkyy myös preesensissä:
Luen kirjaa.
Luen kirjan.
Ensimmäinen sopii luonnollisesti tilanteeseen, jossa lukeminen on käynnissä:
Mitä teet?
Luen kirjaa.
Toinen voi ilmaista suunniteltua kokonaisuutta:
Luen kirjan viikonlopun aikana.
Tässä suomen preesens ei yksin kerro, onko tapahtuma juuri nyt käynnissä vai suuntautuuko se tulevaan kokonaisena projektina.
Objektin muoto osallistuu tulkintaan.
Siksi Luen kirjan voidaan kontekstissa ymmärtää suunnilleen:
Aion lukea kirjan kokonaan.
Suomi ei tarvinnut erillistä futuurimuotoa.
Tapahtuman rakenne auttoi tekemään työn.
6. Mutta edes ”kokonainen objekti” ei ratkaise kaikkea
Voisi seuraavaksi keksiä uuden säännön:
kokonainen objekti → totaalinen objekti
osa objektista → partitiivi
Sekään ei riitä.
Ajatellaan:
Maalaan taloa.
ja:
Maalaan talon.
Molemmissa tapauksissa kyse voi olla samasta kokonaisesta talosta.
Ensimmäisessä en sano, että maalaus saavuttaa loppupisteensä.
Toisessa rakennan tapahtuman niin, että talon maalaaminen muodostaa kokonaisuuden.
Siksi ”osa vs. kokonainen esine” ei yksin selitä ilmiötä.
Meidän täytyy erottaa ainakin kaksi asiaa:
objektin määrä
ja
tapahtuman rajaus.
Ne voivat liittyä toisiinsa, mutta ne eivät ole sama asia.
7. Tässä suomi yhdistää substantiivin ja verbin maailman
Koulukieliopissa opetamme usein asiat erillisinä laatikoina:
substantiivit kuuluvat sijamuotoihin,
verbit kuuluvat aikamuotoihin ja aspektiin,
objekti kuuluu lauseenjäseniin.
Todellinen kieli ei aina kunnioita näitä laatikoita.
Suomen objektissa kohtaavat ainakin:
määrä
kielteisyys
verbin leksikaalinen merkitys
toiminnan eteneminen
tuloksen saavuttaminen
tapahtuman rajallisuus
ja joskus myös se, mitä puhuja aikoo tehdä.
Yksi pääte voi siis osallistua paljon suurempaan järjestelmään kuin taivutustaulukko antaa ymmärtää.
8. Negaatio paljastaa, ettei kyse ole vain aspektista
Katsotaan seuraavaa paria:
Ostin auton.
En ostanut autoa.
Positiivisessa lauseessa auton ostaminen voidaan esittää toteutuneena tapahtumana.
Negatiivisessa lauseessa partitiivi tulee mukaan.
Mutta emme voi yksinkertaisesti päätellä:
autoa = toiminta oli kesken.
Ehkä en ostanut autoa lainkaan.
Tässä ei siis välttämättä ole mitään keskeneräistä ostamista.
Tämä on tärkeä vastatesti.
Jos yksi sääntö selittää Luin kirjaa, mutta epäonnistuu heti lauseessa En ostanut autoa, sääntö ei kuvaa koko järjestelmää.
Se kuvaa vain yhtä sen osaa.
9. ”Partitiiviverbit” ovat hyödyllinen nimi — mutta vaarallinen selitys
Suomea opiskelevalle annetaan usein lista:
rakastaa + partitiivi
odottaa + partitiivi
auttaa + partitiivi
ja niin edelleen.
Tämä on käytännöllistä.
Mutta opiskelija voi helposti päätellä, että kyse on vain verbien satunnaisista vaatimuksista:
tämä verbi haluaa tämän sijan, opettele ulkoa.
Joskus leksikaalinen rektio todella täytyy oppia.
Silti lista ei vielä selitä, miksi objektijärjestelmä kokonaisuutena näyttää siltä kuin näyttää.
Lisäksi todellinen käyttö voi olla monimutkaisempaa kuin alkeisoppikirjan jako ”partitiiviverbeihin” ja ”muihin verbeihin”.
Pedagoginen luokka on kartta.
Se ei ole koko maasto.
10. Mitä suomi siis oikeastaan pakottaa puhujan tekemään?
Tässä täytyy olla tarkkana.
Olisi houkuttelevaa sanoa:
suomalaiset näkevät tapahtumat eri tavalla kuin muiden kielten puhujat.
Se olisi liian suuri johtopäätös.
Kieliopillinen järjestelmä ei todista, että suomalaisen ihmisen havaintomaailma olisi perustavasti erilainen.
Voimme kuitenkin sanoa jotakin täsmällisempää.
Kun suomen puhuja muodostaa tietynlaisen objektillisen lauseen, hänen täytyy valita rakenne, jossa sellaiset asiat kuin:
objektin määrä,
kielteisyys,
tapahtuman rajallisuus,
saavutettu tai tavoiteltu tulos,
verbin ominaisuudet
voivat vaikuttaa objektin muotoon.
Toinen kieli voi jättää saman eron kontekstin varaan tai ilmaista sen aivan muualla.
Siinä mielessä kieli ei välttämättä määrää, mitä ihminen pystyy ajattelemaan.
Mutta se voi vaikuttaa siihen, mitä eroja hänen täytyy jatkuvasti koodata puhuessaan.
11. Käännös joutuu päättämään, mikä tieto pelastetaan
Otetaan jälleen:
Luin kirjaa.
Englanniksi:
I was reading a book.
Tämä voi olla hyvä ratkaisu.
Mutta nyt suomalaisen objektisijan tekemää työtä tekee osittain englannin verbirakenne.
Entä:
Luin kirjan.
I read the book.
Englanninkielinen lause ei jokaisessa kontekstissa tee loppuun saattamisen merkitystä yhtä näkyväksi kuin suomalainen vastakohta tekee.
Voimme lisätä:
I read the whole book.
Mutta silloin olemme ehkä tehneet tiedosta eksplisiittisempää kuin alkuperäisessä suomalaisessa lauseessa.
Tässä syntyy sama käännösongelma, jonka olemme nähneet monissa kielissä eri muodoissa:
tiedon säilyttäminen
ei aina ole sama asia kuin
tiedon näkyvyyden säilyttäminen.
Käännös voi säilyttää merkityksen mutta muuttaa sitä, kuinka kovaa kieli sen sanoo.
12. Vertailu muihin kieliin paljastaa mekanismin
Englanti voi käyttää aspektuaalisia verbirakenteita:
I was reading.
I read.
Slaavilaiset kielet voivat rakentaa vastaavia tapahtumarajoja vahvasti verbiaspektin avulla.
Suomi voi sijoittaa osan samasta työstä objektin sijaan.
Tämä ei tarkoita, että järjestelmät olisivat yksi yhteen samoja.
Juuri päinvastoin.
Vertailun tarkoitus ei ole löytää kaavaa:
suomalainen partitiivi = englannin continuous = slaavilainen imperfektiivi.
Sellainen yhtälö olisi liian karkea.
Kiinnostavampi havainto on tämä:
eri kielet voivat sijoittaa tapahtuman rakenteen eri kohtiin lausetta.
Yksi rakentaa sen verbiin.
Toinen objektiin.
Kolmas kontekstiin.
Useimmat käyttävät useita keinoja samanaikaisesti.
13. Miksi tämä on tärkeää kielenoppijalle?
Koska jos opiskelija opettelee vain:
kirja → kirjaa = partitiivi
hän opettelee muodon ilman järjestelmää.
Seuraavaksi hän joutuu muistamaan kymmeniä sääntöjä:
partitiivi negatiivissa,
partitiivi aineiden kanssa,
partitiivi tiettyjen verbien kanssa,
partitiivi keskeneräisessä toiminnassa,
partitiivi numeroiden jälkeen...
Lista kasvaa.
Parempi tapa on ensin nähdä muutama suuri kysymys:
Onko määrä rajattu?
Onko lause kielteinen?
Millaisen objektin verbi tyypillisesti rakentaa?
Onko tapahtuma esitetty saavuttamassa rajansa?
Puhutaanko prosessista vai kokonaisuudesta?
Sen jälkeen yksittäiset säännöt eivät katoa.
Mutta niillä alkaa olla paikka järjestelmässä.
Tämä on juuri se ero, jota Thinking Instead of Memorizing tavoittelee: sääntöä ei tarvitse hylätä — täytyy ymmärtää, mihin ongelmaan sääntö vastaa.
14. Sama maailma, eri rajat
Pöydällä oleva kirja ei tiedä, missä sijamuodossa siitä puhumme.
Talo ei muutu sen mukaan, sanommeko:
maalaan taloa
vai
maalaan talon.
Muuttuu tapahtuman kielellinen rakenne.
Kieli piirtää rajan siihen kohtaan, johon puhuja tarvitsee sen.
Joskus raja kulkee objektin määrässä.
Joskus toiminnan tuloksessa.
Joskus se katoaa kielteisessä lauseessa.
Joskus verbin merkitys ohjaa koko rakennetta.
Siksi partitiivi ei ole vain yksi vaikea suomalainen sijamuoto.
Se on ikkuna siihen, miten kieli voi yhdistää esineen, määrän ja tapahtuman yhdeksi kieliopilliseksi valinnaksi.
Päätelmä
Kysymys Luin kirjaa vai luin kirjan? näyttää aluksi kysymykseltä sijapäätteestä.
Todellisuudessa sen takana on paljon suurempi kysymys:
Missä tapahtuma alkaa ja missä se loppuu?
Suomen kieli voi tehdä tämän rajan näkyväksi objektissa.
Mutta sama partitiivi osallistuu myös määrän, kielteisyyden ja verbien rektioiden järjestelmiin. Siksi sitä ei voi ymmärtää yhdellä käännöksellä eikä yhdellä muistettavalla säännöllä.
Kun opiskelija näkee vain päätteen, suomen objekti näyttää poikkeusten labyrintilta.
Kun hän alkaa nähdä määrän, rajauksen, prosessin ja tuloksen välisiä suhteita, samat muodot alkavat muodostaa järjestelmää.
Ja silloin kielioppi ei enää vastaa vain kysymykseen:
Mikä pääte tähän kuuluu?
Se alkaa vastata kiinnostavampaan kysymykseen:
Millaiseksi tapahtumaksi haluan tämän tilanteen rakentaa?
Kieli ei aina muuta tapahtumaa. Joskus se vain päättää, mihin kohtaan tapahtuma saa rajansa.
Tymur Levitin
Levitin Language Schoolin perustaja ja johtaja
sertifioitu kääntäjä ja kieltenopettaja
© Tymur Levitin / Levitin Language School. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kommentit
Lähetä kommentti